• Internet tilin poistaminen

    Internet tilin poistaminen. Maailma on muuttunut ja yhä useammat meistä käyttävät internetiä päivittäin ja luovat sinne omia profiileja tai tilejä. Harva kuitenkaan tekee digitaalista testamenttia, jossa kertoisi mihin on kirjautunut ja millä tunnuksilla. Joillakin sivustoilla on sääntöjä, että profiili poistetaan, kun sille ei kirjauduta riittävän pitkään aikaan. Tuo aika vaihtelee kuitenkin kuukausista jopa vuosiin ja jossain tapauksissa profiili säilyy ikuisesti, ellei sitä erikseen pyydetä poistamaan. Tässä muutama vinkki eräiden sivujen poistamiseen.

    Käyttäjän kuolemasta ilmoittavan omaisen pitää yleensä antaa vainajan ja omat henkilötietonsa sekä vainajan nettitilin tiedot. Hänen on pystyttävä todistamaan kuolema esimerkiksi hautausluvalla tai kuolintodistuksella.

    Facebook

    Palvelusta löytyy lomake, jolla voi pyytää Facebookia poistamaan kuolleen henkilön profiilin tai muuttamaan sen muistosivuksi. Muistosivulta poistetaan kaikki muu tieto paitsi ”seinä”, jolle ystävät voivat käydä jättämässä jäähyväisensä. Seinän näkevät vain ne henkilöt, jotka olivat kuolleen henkilön Facebook-ystäviä ennen muistosivuksi muuttamista. Tässä linkki lomakkeelle.

    Twitter

    Tilin voi poistaa ainoastaan vainajan lähiomainen, joka pystyy todistamaan sukulaisuussuhteensa. Lisäksi Twitterille tulee toimittaa mm. kuolintodistus. Palveluun pitää lähettää sähköpostia tai kirje. Twitter on Facebookia tiukempi, ja vain lähiomainen voi vaatia tilin lopettamista.

    LinkedIn

    Profiilin poistamista voi pyytää kuka tahansa vainajan LinkedIn-ystävistä lähettämällä viestin Linkedinin ylläpitäjille. Ylläpitäjille täytyy ilmoittaa kuolleen käyttäjän nimi, viimeisin työpaikka, ilmoittajan suhde vainajaan sekä vainajan LinkedIn-profiilin URL-osoite.

    Spotify, Netflix, Viaplay

    Palveluilla ei ole erillistä käytäntöä, joten omaisen pitää ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. Netflixin ja maksullisen Spotifyn palvelu tosin keskeytyy, kun vainajan luottokortti suljetaan.

    DNA/Welho, Telia, Elisa

    Palvelut voi lopettaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Yritykset voivat varmistaa väestörekisteristä, että asiakas on kuollut.

    Google

    Omaisen tulee lähettää Googlelle mm. oma henkilötodistus, vainajan kuolintodistus ja vainajan ilmoittajalle lähettämän sähköpostin otsikkotiedot. Google miettii omien sanojensa mukaan tapauskohtaisesti voiko vainajan tietoja ilmoittajalle luovuttaa. Lisätietoja tästä linkistä.

    Google on luonut myös ns. tilin käyttämättömyyden hallinta -sovelluksen, jolla välttää ikävän prosessin kokonaan. Tällä voit antaa esim. puolisolle tai luotetulle ystävälle oikeus päästä käsiksi tiliisi oman kuoleman jälkeen. Tästä lisää tietoa täällä.

    Apple

    Apple ei pohdi vainajan tahtoa. Pilvipalveluun talletettuun materiaaliin ei kukaan pääse käsiksi asiakkaan kuoleman jälkeen.

    iTunesista ostetut kirjat, elokuvat ja musiikki ovat tavallaan lainassa, eikä niitä pysty siirtämään toiselle. Kun käyttäjä kuolee, kokoelma palautuu palveluntarjoajalle.

    Pokerisivut

    Netistä löytyy valtavat määrät pokerisivustoja. Suomessa on Veikkauksella, RAYlla ja FinTotolla yksinoikeus rahapeleissä ja tästä johtuen muut rahapelisivustot toimivat muista maista käsin ja heidän lainsäädännön perusteella. Niinpä jokaisen kannattaisi antaa omat käyttäjätunnuksensa läheiselle, että tämä voi kirjautua sivustolle ja pyytää rahojen palautusta. Muussa tapauksessa rahat, joita voi olla useita tuhansia, saattaa jäädä saamatta.

    Kuvat.fi

    Sivustolla ei juuri ole tullut pyyntöjä vainajan kuvatilin poistosta. Periaate on, että yksityiset kuvat ovat yksityisiä, eikä niitä omaisille anneta. Julkiset kuvat taas ovat julkisia, jotka omaiset voivat kopioida itselleen joka tapauksessa.

    Veikkaus-tili

    Veikkaus tarkistaa kolmen kuukauden välein väestörekisterin ja oman jäsenrekisterinsä ja huomaavat näin henkilön kuolleen. Mikäli tilillä on rahaa, se palautetaan vainajan pankkitilille.

    PayPal

    Vain kuolinpesän hoitaja/perunkirjoittaja voi pyytää vainajan PayPal-tilin sulkemista. PayPalille tulee toimittaa mm. kuolintodistus, asianhoitajajan laillisuustodistuksen sekä asianhoitajan henkilöllisyystodistuksen, jotta prosessi voidaan aloittaa. Mahdolliset tilille jääneet varat PayPal palauttaa shekillä asianhoitajalle. Lisätietoa täältä.